Timo Kaukolampi tekee elektromusiikkia Helsingin ytimessä. Työhuone löytyy kerrostalojen keskeltä, sisäpihan ovesta matkaten Kellarissa, kapean käytävän päässä aukeaa studio, jossa on kymmeniä syntetisaattoreita. Ne muodostavat ikään kuin ulomman ja sisemmän kehän Kaukolammen ympärille. “Tämmöstä mä teen”, toteaa Kaukolampi ja isoista kaiuttimista alkaa soida syna-looppi, jonka päälle Kaukolampi soittaa syntetisaattoreilla lisää elementtejä. Välillä Kaukolampi käy tietokoneen äärellä ja lisää sitä kautta efektejä ääneen.
Jupiter-8 ja klassinen musiikki
"Mä otan tästä Jupiter-8:sta kaiken irti, äänitän jokaisen jutun, äänitän sitä jokaiseen biisiin, mikä on työn alla ja katon että mitä siitä irtoo."
Timo Kaukolampi kertoo omien sanojensa mukaan äänittäneensä Jupiter-8:a maanisesti. MES-soitinpankilta lainassa ollut syntetisaattori on vienyt Kaukolammen niinkin uskomattomaan paikkaan kuin klassisen musiikin maailmaan.
“Löysin Jupiter-8:sta soundin, joka kuulostaa vähän huilu- tai oboemaiselta. Yleensä vierastan sitä, kun syntetisaattorilla imitoidaan jotain olemassa olevaa instrumenttia. Tässä soundissa on kuitenkin vahva emootio läsnä.”
Henkimaailma läsnä vanhoissa syntikoissa
Nykyään esimerkiksi Behringer kloonaa aggressiivisesti tällaisia vanhoja syntikoita. Ja sit ne sanoo, että se on ihan sama laite kuin tuo originaali Mini-moog, mutta maksaa vain alle kolmesataa. Siksi on mun mielestä tärkeetä, että ihmiset voi oikeasti kokeilla näitä originaaleja, koska uudella kopiolla ei ole mitään tekemistä sen originaalin syntikan kanssa. Siis ne uudet on toki myös hyviä laitteita ja niillä totta kai saa tehtyy hyvää musaa. Ja sit niistä voi sanoo jollain mittareilla, että joo kyllä tää aallon muoto on saman näköinen, mut silti se on ihan eri asia ku soittaa näillä vanhoilla.
Mä perustan tän siihen, että nää kaikki Minimoogit on yksilöitä. Esimerkiksi mun 808 ei kuulosta miltään verrattuna mun kaverin 808:iin. Se on täysin erilainen ja se johtuu siitä, että on jouduttu käyttämään just saatavilla olleita osia, että mitä sillon on saatu käsiin. Vanhat syntikat on rakennettu vähän erilaisista osista, siksi ne on kaikki yksilöitä ja siksi niitä ei pystytä täysin jäljittelemään.
Mulla on tämä Oberheim Sem, joka on Tom Oberheimin 2014-15 luoma uusi versio 70-luvun Semistä. Tää on ihan mielettömän hyvä syntikka, mutta ei tällä ole mitään tekemistä tuon vanhan kanssa. En edes osaa sanoa, että miten tän vanhan soundi on erilainen, mut jotenkin se on vielä tajunnanräjäyttävämpi kuin tuo mielettömän hyvä.
Eli originaali Minimoogi on ihan älytön instrumentti. Äänitin Minimoogia Opel Bastardsin ensimmäiselle levylle. Siinä yksilössä oli sellainen ominaisuus, että jos se kolahtaa tai sitä lyö, niin sen tune laskee. Me äänitettiin sellaista kolmen nuotin pitkää ja eeppistä synalinjaa ja sit joku vahingossa löi sitä tai se kolahti niin siihen tuli sellainen mieletön bendi. En tiedä, että millä ihmeellä sellaisen olisi muuten saanut tehtyä. Nykypäivänä kaikki komponentit on niin tarkkaan määriteltyjä, ettei sellainen olisi mahdollista. Vanhoissa syntikoiden juttu on se, että komponentit on vanhentuneita ja vanhoja, niin niissä on ikään kuin henkimaailman läsnäolo.
Mulle syntikassa ei oo tärkeetä, että se olisi tarkka ja sataprosenttisesti vireessä vaan se, että siihen tulee henkimaailma ja esi-isät, jotka luo moodia ja hienoa äänellistä… puhutaan artifakteista tai jostain sellaisesta oudosta, niin se on mulle se juttu. Siksi mä diggailen näitä ja oon jotenkin jäänyt jumiin näihin, kun mukana on aina virhe.
