Tommi Saarikivi Musiikin edistämissäätiön johtoon

Teksti Heikki Jokinen, Kuva Matti Matikainen, 29.04.2021

Tommi Saarikivi 065

Musiikin edistämissäätiön toimitusjohtajana aloittaa elokuussa varatuomari, muusikko Tommi Saarikivi

"Tässä työssä on kyse kotimaisen musiikin laaja-alaisesta edistämisestä", sanoo Musiikin edistämissäätiön seuraavaksi toimitusjohtajaksi valittu varatuomari Tommi Saarikivi.

Ultra Bra - ja Scandinavian Music Group -yhtyeiden muusikkona tunnettu Saarikivi on työskennellyt monipuolisesti kulttuurialalla. Nyt hän on Suomen Teatterit ry:n toiminnanjohtaja.

"Olin 14 vuotta teatterialalla. Vaikka minulla ei ole sieltä kiire pois, oli aika selvää, että musiikki on ala, jolle joskus hakeudun. Musiikki on se taiteen kieli, jota parhaiten luen, ja jolla olen tehnyt luovaa työtä."

Opiskeluaikana sekä muiden töiden ohessa Saarikivi (s. 1975) on tehnyt 25 vuotta ammattimuusikon työtä. "Jos on kysytty soittamaan, olen aina mennyt, kun mahdollista. Mutta kun on perhe ja päivätyö, ei ole voinut kaikkea tehdä, mitä olisi halunnut."

Musiikki on aina ollut osa Saarikiven elämää, jo lapsuudenkodista lähtien. Hänen isänsä työskenteli levykauppiaana ja äänilevyjen määrää kotona mitattiin seinien, ei hyllyjen lukumääränä.

"Soitan kaikkia instrumentteja, joista vain saan äänen. Kun ensin oppii teorian ja perussormituksen, kaikkia soittimia oppii aika hyvin. Viimeisin soitinhankintani on tenorifoni, jota nyt otan haltuun. Se on suunnattoman palkitsevaa." Omimpia soittimia ovat kosketinsoittimet, basso ja kitara.

Pandemia ei muuta perustarpeita

"Musiikin edistämissäätiössä pääsee sellaiselle näköalapaikalle suomalaiseen musiikkikulttuuriin, ettei vastaavaa ole", Saarikivi sanoo.

Hän toivoo voivansa tehdä työtä sen eteen, että musiikin ammattimaisen tekemisen ja esittämisen edellytykset paranevat. Tukitoiminnan lisäksi säätiöllä on mahdollisuuksia vaikuttaa alan rakenteiden vahvistumiseen.

Koronapandemia iski niin lujasti freelancereihin ja koko alan rakenteisiin, että toipuminen kestää jonkin aikaa, Saarikivi sanoo. "En kuitenkaan ole taipuvainen 'palaako mikään ennalleen' -pessimismiin."

"Neljätoista kuukautta ei ole riittävän pitkä poikkeusaika, että ihmisten perustarpeet unohtuisivat. En usko, että poikkeustila muuttaisi ihmisten käytöstä niin dramaattisesti, että tapahtuma-ala jäisi polvilleen."

Toukokuusta 2015 Musiikin edistämissäätiön toimitusjohtajana työskennellyt filosofian tohtori ja muusikko Hannu Saha siirtyy eläkkeelle kesäkuussa, ja Saarikivi aloittaa työnsä elokuun alussa.