Koronakriisi iskee kipeästi musiikkialalle

G Livelab Tampereen live-keikalla yleisössä noudatettiin turvaetäisyyksiä

Teksti: Heikki Jokinen, Kuva: Laura Vanzo, 29.09.2020

Kuva1 Livelab Tre

Koronakriisi iskee kipeästi musiikkialalle

Koronapandemia toi musiikkialalle suuria menetyksiä. Niitä on laskettu eri tahoilla, ja viesti on yhtäläinen: pudotus on ollut raju.

Music Finland arvioi elokuussa, että alan menetykset ovat kaikkiaan tänä vuonna 223 miljoonaa euroa saadut tuet huomioiden ja päällekkäisyydet poistaen. Se on 31 prosenttia alan arvosta.

Kovimmin isku kohdistuu elävän musiikin yksityiseen sektoriin. Sen arvosta leikkaantuu pois vähintään 210 miljoonaa euroa eli 70 prosenttia. Viime vuonna elävän musiikin arvo oli 512 miljoonaa euroa, josta yksityissektorin osuus oli 301 miljoona euroa.

Suomen Muusikkojen Liitto kertoi elokuussa, että ammattimaisten musiikin freelance-esittäjien tulonmenetykset on arvioitu huhti - elokuussa 44 miljoonaksi euroksi apurahojen ja työttömyysturvan vaikutukset mukaan lukien.

Julkisella tuella toimivissa orkestereissakin tilanne on osin vakava lomautusten ja irtisanomisten uhan vuoksi.

Tekijänoikeuskorvaukset vähenevät

Musiikin tekijänoikeuskorvauksetkin laskevat. Teosto arvioi, että sen keräämät korvaukset putoavat 15 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Gramex laskee tämän vuoden korvauskertymänsä alenevan 13 prosenttia.

Osin tämä johtuu lisensiointisopimusten rakenteesta: kaupallisten radio- ja tv-kanavien maksama korvaus on sidottu niiden liikevaihtoon. Kun mainonta väheni, liikevaihto laski. Vaikka musiikki soi, korvaus siitä pienenee. Audiovisuaalinen tuotantokin on osin pysähtynyt, ja tällöin ei sen musiikistakaan tule tuloja.

Kopioston musiikintekijöille ja musiikkikustantajille jakama tekijänoikeuskorvaus sen sijaan pysyy entisellään. Se on kuitenkin yhteensä vain 1,4 miljoonaa euroa.

Music Finland laskee musiikin tekijänoikeuskorvausten menetyksiksi yhteensä 14,4 miljoonaa euroa. Teoston osalle siitä tulee yli 10 miljoonaa euroa ja Gramexin yli kolme miljoonaa.

Äänitemusiikin kulutus kasvoi Suomessa viime vuonna 9,3 prosenttia, laski Musiikkituottajat – IFPI Finland maaliskuussa. Nyt kasvu on taittunut fyysisten äänitteiden osalta. Music Finland arvioi tämän merkitsevän viiden miljoonan euron tulonmenetystä tänä vuonna.

Keikkojen loppuessa musiikkivientikin kärsii, sillä elävällä musiikilla on siinä tärkeä osa. Viennin arvon arvioidaan laskevan 15 miljoonaa euroa.

Tapahtumat tyssäsivät täysin

Populaarimusiikin alan musiikkitapahtumien verkosto LiveFINin mukaan Suomen rytmimusiikkifestivaalien liikevaihto oli viime vuonna 192 miljoonaa euroa.

Syyskuussa julkistamansa toimialakyselyn mukaan LiveFIN arvioi, että tästä menetettiin tänä vuonna peräti 94 prosenttia, siis 180 miljoonaa euroa. Lähes kaikki suurimmat festivaalit ovat kesällä, eikä niitä voitu nyt järjestää.

Koko musiikkitapahtuma-alan menetyksiksi LiveFIN arvioi 300 miljoonaa euroa. Luku pohjautuu alan viime vuoden 452 miljoonan euron liikevaihtoon. Siinä ovat mukana muutkin tapahtumien tulot kuin lipunmyynti, esimerkiksi ravintolamyynti ja sponsorien tuki. Noin 40 prosenttia tapahtumien kuluista liittyy ohjelmistoon.

Tänä kesänä perustettu Tapahtumateollisuus ry kokoaa yli 120 alan toimijaa. Joukossa on paljon musiikkialaa, mutta ei ainoastaan sitä. Koko alan kokonaisarvoksi yhdistys laskee 2,35 miljardia euroa vuodessa.

Yhdistyksen tutkimuksessa yhdeksän kymmenestä alan toimijasta arvioi liikevaihtonsa laskevan kesä-elokuussa 77 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tämä merkitsisi 1,5 miljardin euron tulonmenetystä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Taiteen edistämiskeskus suuntasivat jo musiikin alalle erityistukia yhteensä 11 miljoonaa euroa. Lisäksi säätiöt, alan järjestöt ja tekijänoikeusjärjestöt ovat tänä vuonna onnistuneet lisäämään musiikin alan apurahoja. Musiikin edistämissäätiö MES jakoi tänä vuonna tilanteen vakavuuden vuoksi kaksi ylimääräistä erityistyöskentelytukea, joita ei ollut vuoden budjetissa.

Kvartetin kuvan on ottanut Knuut Nissinen konsertissa "Hymyilevät kalliot" Hangossa 26.7.2020; esiintyjinä Varpu Heikinheimo, Lotta Harju, Maria Morfin Venäläinen ja Jaakko Laivuori.

Heikki Jokinen