MES hakee uutta toimitusjohtajaa

Toimitusjohtajan tehtävä on johtaa ja kehittää säätiön toimintaa

Hannu Saha, 20.01.2021

Logo Testi 2 Vaaka Kuva

Ainutlaatuinen mahdollisuus päästä edistämään kotimaisen musiikin monimuotoisuutta

Oletko sinä Musiikin edistämissäätiön uusi toimitusjohtaja?
Musiikin edistämissäätiö (MES) edistää kotimaisen musiikin monimuotoisuutta tukemalla sen tekijöitä, esittäjiä, kustantajia ja tuottajia. Säätiö jakaa avustuksia ja apurahoja sekä muuten edistää ja tukee taloudellisesti suomalaiseen musiikkiin liittyviä elävän musiikin tilaisuuksia, musiikkitallenteiden tuottamista, musiikin markkinointia ja vientiä, kustannustoimintaa ja koulutusta. 

Haemme nyt energistä ja osaavaa toimitusjohtajaa, kun nykyinen toimitusjohtajamme eläköityy keväällä. Työtehtävässäsi vastaat etenkin säätiön toiminnan operatiivisesta johtamisesta, kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon järjestämisestä, sopimusneuvotteluista yhteistyökumppaneiden kanssa sekä henkilöstöhallinnosta. Vastaat myös varainhankinnan aktiivisesta ja tuloksellisesta kehittämisestä. Toimit esittelijänä säätiön hallituksen kokouksissa ja koordinoit säätiön asiantuntijatoimikuntien työtä.

Sinulla on näyttöjä kyvyistäsi vaikuttaa ja vakuuttaa. Hyvät yhteiskunnalliset verkostot auttavat tehtävän menestyksekkäässä hoitamisessa. Musiikkialan tuntemus on tehtävässä eduksesi.  Henkilönä olet ulospäinsuuntautunut ja yhteistyön rakentaja.

Sinulla on kokemusta esimies- ja johtotehtävistä sekä tehtävän edellyttämä taloushallinnon osaaminen ja kokemus sijoitustoiminnan hallinnoinnista. Omaat hyvät yhteistyö- ja neuvottelutaidot. Esiinnyt ja viestit sujuvasti. Hahmotat laajoja kokonaisuuksia ja saat asioita eteenpäin aktiivisuudellasi. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (esim. korkeakoulututkinto) tai muu osoitettu pätevyys. 

Säätiössä saat ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä kotimaisen musiikin edistämisen parissa! 

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteessa www.mercuriurval.fi tunnuksella FI-15781 mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 7.2.2021. Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalissa, Sally Ahlblad, puh. 050 555 3288, varmimmin tavoitettavissa 21.1. ja 27.1. kello 13-15.

https://www.mercuriurval.com/f...

Yrityksestä

Musiikin edistämissäätiö (MES) edistää kotimaisen musiikin monimuotoisuutta tukemalla sen tekijöitä, esittäjiä, kustantajia ja tuottajia. Säätiö jakaa avustuksia ja apurahoja sekä muuten edistää ja tukee taloudellisesti suomalaiseen musiikkiin liittyviä elävän musiikin tilaisuuksia, musiikkitallenteiden tuottamista, musiikin markkinointia ja vientiä, kustannustoimintaa ja koulutusta. Kotimaisella musiikilla tarkoitetaan suomalaisten tai Suomessa vakituisesti asuvien esittävien taiteilijoiden ja säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien tuotantoa. Edistämistyö painottuu ammattimaiseen toimintaan, ja sen piiriin kuuluvat kaikki musiikkilajit. Tukitoiminta rahoitetaan yksityisen kopioinnin hyvitykseen osoitetuilla varoilla, valtionavustuksilla ja säätiön taustayhteisöjen lahjoituksilla. MES:n ovat perustaneet Gramex ja Teosto.