Kuorot maailmalle

OKM tukee kuorojen esiintymismatkoja ja tuen jaosta vastaa Musiikin edistämissäätiö

Heikki Jokinen, 09.05.2018

Mes 2

Hae tukea ulkomaille suuntautuvalle kuoromatkalle

Hae tukea

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee kuorojen esiintymismatkoja ja tuen jaosta vastaa Musiikin edistämissäätiö. Tänä keväänä tukea myönnettiin 86 000 euroa.

Säätiössä kuoromatkojen asiantuntijatyöryhmän puheenjohtajana toimii Sulasolin kustannusjohtaja Reijo Kekkonen. Kuoromatkojen on oltava suomalaisittain edustavia ja kuoron korkeatasoinen, hän määrittelee tuen perusteita.

”Matkoilla on oltava esillä suomalaista musiikkia tai esiteltävä suomalaista osaamista.”

Konsertin merkittävyys on myös tärkeää. Tuki kilpailuihin osallistuville kuoroille arvioidaan samoin kriteerein kuin muutkin matkatuet.

”Kilpailussa ovat läsnä alan ammattilaiset, jotka vievät eteenpäin tietoa suomalaisesta musiikista tai kuorosta.”

Tukitoimikunta pyytää hakemuksiin mahdollisimman tuoreet tallenteet kuorosta nykyisen johtajansa kanssa. Näin se voi arvioida kuoron nykytason ja kokonaisuuden.

Tukea jaetaan kerran vuodessa. Tänä keväänä hakemuksia tuli 46 ja myönnetty summa yhdelle hakijalle oli korkeintaan 5 000 euroa. Se on vähän kuoron matkalle.

”Matkan budjetin onkin oltava realistinen, koska tuki kattaa vain osan kuluista.” Kuorojen on käytännössä hankittava pääosa kuluistaan muualta. Usein kuorolaiset maksavat kulujaan itse.